tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 viimeinen.

Jeiii ! Huomenna vuosi vaihtuu, ja kovaa juhlintaa on tiedossa. Miten te ajattelitte viettää uudenvuoden?

Facebookissa ihmisillä on paljon ollut tilannekatsausta vuodesta 2014, ennen sitä en osannutkaan miettiä mitä kaikkea mun elämässä on tapahtunut tän vuoden aikana. Surua oli kovasti alkuvuonna, mutta kyllä myös se suru kantoi paljon iloakin mun elämään. No mutta se niistä,.

Tässä hieman tulee keittiötä. Se on vielä keskeneräinen, mutta tuopa ei meitä haittaa. :)

 Tässä meidän ihana pieni keittiö :) Keittiökalusteet HTH :lta, ja olen enemmän kuin tyytyväinen tähän! Kuten näkyy, johtoja roikkuu vielä jokapaikasta, sekä peite, -ja muut listat. Kaikki aikanaan.


 Värisävy alaosissa on tumma harmaa/musta ja yläkaapit sitten valkoiset.

 Tässä kuva keittiöstä otettuna.


Ei oikein vielä osaa uskoa että tämä koti on nyt meidän oma, ja että emme ole enää vuokralla. Hetki menee totutteluun.

Vierashuoneesta varmaankin sitten seuraavaksi..

Erittäin onnellista ja riemukasta UuttaVuotta kaikille ! <3

- Ansku

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulu hössötystä.

Joulusiivouksen ohessa ja tavaroita järjestellessä tuli tehtyä pipareita ja napsittua kuvia taas jokapaikasta. :) Ajattelin että en päivitä blogiani varmasti ennen joulua, koska tätä hommaa tässä riittää. Mutta toisin kävi. :) Lupailin keittiöstä postausta, mutta eiköhän tämä jää aikalailla jouluhössötys juttuihin. 

Joulupipareiden ja vanilja kynttilöiden tuoksu sai mullekkin vihdoin sen joulufiiliksen. 

Welcome to our home. Sisustusteksti, kuva otettu silloin kun asunto on ollut vielä täysin remontin alla.


 Yli ihana joulukukka. Tää saa tänävuonna toimia meillä joulukuusena, tosin sitä ei koristella.. :D

 Yläkerrassa mulla on ikeasta ostettu vitriini, jossa on muutama tuikkukippo ja yllätysyllätys muutama viinilasi :)

 Led kirsikkapuu, koristeena saarekkeen kärjessä. Tästä on ollut jo aiemmissa postauksissa. :)


Keittiö tila, Valkoista tumman tapetin seassa.

Tässä lamppua joka on ruokapöydän päällä. Rakastuin tähän heti nähdessäni. 


Tuikku asetelmaa :)

Jäälyhdyt pääsivät vihdoin oikeuksiinsa etupihalla !

 Olohuone..

 Paloista rakennettu kello eteisen ja keittiön välissä.. :)

 Jouluhöpötyksiä ikkunalaudalla. :)

Ja pihavalot, tottakai. 

Tyytyväisenä makoillaan taas sohvalla ja nautitaan lomasta ja varsinkin uudesta kodista. ! <3

<3 - Ansku

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

New lovely home.

Home sweet home. Tänään saatiin tavarat sisälle uuteen kotiin, ja järjestelyä riittää ! Remontti on melkein kokonaan ohi. Uusi keittiö on asennettu paikalleen, sähköt vaan puuttuu. Huomista sähkömiestä odotellessa... Keittiöstä sitten erikseen postausta. Tässä lähinnä olohuonetta. :)


Tässä asunto silloin kun saimme avaimet..

Ja huone nyt.. :)

Saarekkeen päällyslevyksi tuli tumma pähkinä laminaatti levy. Tapetit sisustus teksillä ja saarekkeen kärjessä ihana led kirsikka puu :)

Verhoja puuttuu vielä melkein jokapaikasta ja matot. Hieman myös on sekavaa joka suunnassa. Laatikkoa toisensa perään, mutta kaikki ajallaan. :)

Tässä taas olohuoneen vastakkainen seinä. :) Kivijäljitelmän yläpuolella on halogeni spotti valot valaisemaan kivaa kivijäljitelmää. :)

Hurjasti saa toteuttaa kaikkia niitä unelmia, joita aiemmin ei voinut toteuttaa.. Se kertoo myös sen, että tulevaisuudessa on tulossa paljon postauksia ! :) Seuraavaksi postausta alakerran wc ja keittiöstä. :)

Loppuillan makoilen sohvalla nautiskellen. !

Erittäin rauhallista Joulua kaikille ! <3

- Ansku

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Olohuoneen valmistumista..

Heimoi ! :)

Viikonloppu alkaa olemaan lopuillaan, vaikkakin mulla mitään viikonloppua ollut. Töitä koko viikonloppu ja remppaa päälle. Huhhuh.. Kyllä se työ tekijäänsä loppujen lopuksi kiittää, ja pian olisi mahdollista jo muuttaa uuteen kotiin.

Keittiö käytiin tilaamassa, ja sekin saadaan onneksi ennen joulua.. Siitä sitten postausta kun se saadaan paikalleen.

Asunto alkaa olemaan pikkuhiljaa valmis. Paljon ollaan saatu viikossa aikaiseksi ! :) Väsymyskin on tottakai sen mukainen..

Tässä muutama kuva olohuoneen vastakkaisesta seinästä, johon perjantaina ilmestyi niinsanottu kivijäljitelmä.


Tadaaaa ! :) Seinä näyttää tässä kulmassa kamalan pikkuruiselta, vaikka se on oikeasti pituudeltaan reilut neljä metriä ja korkeus reipas kolme metriä. :)


Hiukan on erinäköinen kuin viime maanantaina,kun alotimme remontin tapettien repimisellä.


Tässä kuvaa vielä terassin ovelta olohuoneesta.Kiviseinä on siis tässäkuvassa tuossa oikealla puolella. Saareke on kokemassa vielä uudistuksen.. Päätylevy uusitaan ja noiden vanhanaikaisten kaappien tilalle on tulossa lasiovet. Kuvassa vähän näkuu keittiötä, joka vielä on paikallaan ennen purkamista.

Tälläistä pientä hommaa töiden lisäksi. ! :) Nyt ollaan kovassa vauhdissa yläkerran lattioiden kanssa, ja se olisi tarkotuksena saada keskiviikkoon mennessä valmiiksi.


Onhan mulla sentään noin reipas apuri ! :D  Voi olla, että ensiviikolla voisi pikkuhiljalleen kantamaan muuttolaatikoita ovesta sisään. Toki on keittiöremontti vielä tulossa, mutta se ei meidän asumista estä. :)

Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle ! Itse painun huutelemaan nukkumattia, jotta huomenna jaksaa tehdä taas täyden työpäivän ja remonttipäivän päälle !:)

- Ansku

torstai 20. marraskuuta 2014

Uusi koti ja remonttia.

Moikka ! :)

Niin se aika vaan vierähtää nopeasti, viime postaus olikin Espoon hotellin seinien sisällä ja nyt onkin jo palattu kotiin ja saatu elämää taas eteenpäin.

Tosissaan meidän pitkäaikainen haave on toteutunut, ja löydettiin meille uusi koti. Tälläkertaa omistus asunto, eikä vuokra asunto..

Kyseessä on siis 88 neliön rivitalo asunto, joka on kahdessa kerroksessa.. Pohjapiirrustusta laitan myöhemmin postauksissa, kun pääsen syventymään muihin huoneisiin.

Asunto oli peruskuntoinen, isommat remontit asunnossa on tehty, mutta me haluttiin vielä pintaremontilla saada asunnosta oman näköinen. Suunnitteilla on siis keittiön uusiminen, olohuoneen seinien laitto. Yläkerran lattiat ja seinät, sekä alakerran wc seinät. Kaikki siis muut pintaremontilla, mutta keittiö on helpompi toteuttaa kokonaisuudessaan eli kaikki muut uusiksi paitsi jääkaappi sekä pakastin.

On aivan ihana saada toteuttaa monia sisustus haaveita tuossa asunnossa, joita ei tässä vuokra kodissa ole saanut toteuttaa.

Tässä hieman olohuoneen remontin alkua..

Tässä olohuone samanapäivänä kun  saimme avaimet. Asunnon omisti ennen vanhempi pariskunta, josta voi myös päätellä tapettien kuvioinnit. Seinä oli perinteistä valkoista tapettia ja yläpuolella koko olohuoneen leveydeltä kiersi boordi, joka oli hieman kukka kuvioitu.


Ja tässä seinä paria päivää myöhemmin.. Kuvassa näyttää kun tapetti olisi sinertävä, mutta todellisuudessa se on hiilenharmaa. Vasemmassa kulmassa näkyvä ikkunaseinä on myös maalattu uudelleen. Sävy on minusta ihana, tuo pehmentävää vaikutelmaa tumman seinän kanssa. Edessä näkyvä saareke saa vielä uutta ilmettä kun kaikki muut on ensin saatu tehtyä. Saarekkeen yläpuolella jatkuu vielä sama tapettiseinä...

Tapetissa on kultaisella sävytyksellä sisustustekstiä.:) Valot antavat vähän huonon kuvan seinästä, mutta valmiina se kokonaisuus selviää. Listat puuttuvat vielä lattiareunasta, mutta kaikki ajallaan.

Hurjasti ollaan tehty töitä ja aikataulua ollaan huimasti edellä. Huomenna saadaan olohuoneen toinen seinä tehtyä, johon tulee kivi kuviointia. Mikskä sitä nyt sanotaan. ? :D

Pyrin päivittämään blogiani remontin ajalta mahdollisimman paljon. Erityisesti huone huoneelta, ennen ja jälkeen.

Minut ja blogini löytää myös facebookista, käy ihmeessä tykkäämässä ! :)

https://www.facebook.com/myhome.ansku?ref=hl

Rauhallista viikonloppua kaikille. ! <3 Itse vietän sen työn ja remontin merkeissä.

- Ansku

torstai 23. lokakuuta 2014

Hotellin seiniä, viimeistä kertaa.

Moikka! :) Täällä sitä vielä makoillaan, Espoossa hotellissa. Huomenna mun osalta tää reissu päättyy ja paluu normaaliin arkeen alkaa. :)

Lupailin  aluksi että postailen päivityksiä täältä hotellilta, mutta on ollut pieniä vastoinkäymisiä matkassa. Mutta se niistä. :)

Lukijoita on tullut taas hurjasti lisää, kiitos siitä, ja tervetuloa uudet lukijat ! ♥

Valitettavasti en saa lisättyä kuvia postaukseen, puhelin taas ei suostu niitä lataamaan. Täytyy pian siirtyä käyttämään kameraa ! :)

Mikäli kaikki menee niinkuin pitääkin, sisustus blogi saa uutta sisältöä ! Siitä  lisää myöhemmin. !♥

Hyvää viikonloppua jokaiselle ! ♥

-Ansku

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Lauantain koti-ilta ja kynttilät.

Moikka ! :)

Reissusta selvitty välillä kotiinkin, ja kyllä viikon aikana kerkeää tulla hotellielämässä ikävä omaa kotia ja varsinkin omaa sänkyä. Huomenna olisi taas lähtö edessä, mutta puolessa välissä mennään, kohta reissu loppuu ja palataan takaisin normaaliin arkeen. Ainakin toistaiseksi :)

Eilen vietettiin murun kanssa rauhaisaa koti-iltaa. Hyvien sarjojen, leffojen ja herkkujen äärellä. :)

Unohtamatta monia kynttilöitä.. :)

Tuli napsittua kuvia, lähestulkoon jokapuolelta asuntoa. :) Olohuoneessa mulla on maailman helppohoitoisimmat kukkaset. Teko kukat. :) Tykkään kovasti kukkasista, mutta mun käytössä ne ehtii kuolla ja olla koristeena vain hetken... Nämä siis ovat mun käyttöön huomattavasti paremmat.. :D

Aiemmissa postauksissa on nämä jäälyhdyt esiintyneet myös, silloin vain ne ovat olleet parvekkeen lattialla kynttilöiden kanssa. Koska kynttilät palavat hurjan vauhdikkaasti, päätin täyttää lyhdyt ulkovalosarjalla. :)


Tässä kuvaa vielä lähempää. Koska kynttilöitä ei koskaan voi olla tarpeeksi, piti parvekkeellekkin laittaa yksi tuikku jäälyhtyjen kaveriksi. :)

Eteisen tuikkuja. :)


Keittiönpöytä, ja itsetehdyt helpot tuikkukipot. Viinilasi, johon on laitettu sopiva määrä koristehiekkaa ja tietysti tuikut.. Viinilaseja voisi koristella helmillä yms, mutta tuossa nuo toimii tuollaisenaan. Keittiönpöytä meillä on todella vähän käytössä, enemmänkin tulee syötyä olohuoneessa samalla kun katsoo telkkaria.. Pahatapa.. :D Koska en kamalasti juo viiniä, teline on täytetty kaikista mahdollisista, jota kaapinpohjalta löytyi. Tämä viiniteline on joskus aikoinaan löydetty muistaakseni ropparista, ja hintaakin taisi olla se 5 €.

Kuvaa vielä vähän kauempaa :)


Ulko ovea :)

Hieman kauempaa.. Lyhdyn yläpuolella palaa hieman kirkkaasti valo, joka on näissä jokaisen asunnon oven edustalla.. Liian kirkas, ainakin mun tyyliini, mutta lyhty ajakoon asiansa. :)

Siinä vielä lyhtyä lähempää.. :)


Taco herkuttelut ja leffat. Hyvinlevänneenä on mukavampi palata takaisin töiden pariin. Vielä tänään kun ottaa rennosti niin hyvä tulee. :)

Rauhallista sunnuntaita kaikille ! <3

-Ansku

tiistai 30. syyskuuta 2014

Hotelli elämää, ja Ikeaa..

Työreissu pukkasi päälle, ja nyt arkipäivät vietetään hotellissa pääkaupunki seudulla viiden viikon ajan. Käytiin hätäsinä heti ensimmäisenä tänään Ikeassa, napsin sieltä muutamia kuvia samalla kun hamstrasin kotiin taas kaikkea... :D


En nyt joka asetelmasta ja huonemallista ottanut kuvaa, ainoastaan näistä muutamasta jotka tosissaan olivat mun mieleeni.

Tän tarkoitus on ilmeisesti ollut pienen asunnon sisustus, ja siksi väritys on valkoinen. Valkoinen avartaa huonetta ja tekee huoneen ilmeestä nätin ja yksinkertaisen. Itse olisin lisännyt huoneeseen hieman muutakin väriä kuten mm. Hiilenharmaata tai ruskeaa. Esimerkiksi sängyn päällä olevat koristetyynyt olisi voinut olla muun väriset. 

Taustalla näkyy verho, joka toimii tilanjakajana ja  jonka taakse oli sitten laitettu naulakkoa ja muuta säilytystavaraa. Näppärä ratkaisu pienempiin asuntoihin mm. yksiöön. 
 

Tässä kuva vielä toisesta suunnasta. 


Tuo sohva oli sellainen, johon rakastuin. Sohva/sänky yhdistelmä on niin pehmeän näköinen, että tekisi mieli käydä vain pitkäkseen. Lisäksi sohvan kankaissa ja tyynyissä on käytetty hillittyjä värisävyjä. Aivan ihana! Tuollaisen kun saisi vielä kulmasohvana tai jonkunlaisena divaanina, olisi sohva enemmänkin kuin loistava :)


Tämä oli tarkoitukseltaan työpaikan tai muun kokoustilan pöydäksi. Pöytä on puolikiiltävää valkoista ja penkit oranssit. Todella pirteä yhdistelmä. Taulu taustalla tuo hieman ulkoilmaa mukaan sisätiloihin ja taululla on myös piristävä vaikutus. Auringon paiste ja kesämaisemat saavat yleensä ihmiset paremmalle tuulelle. Kesäistä ja aurinkoista tunnelmaa luo myös nuo oranssit tuolit. :)

Nyt on jalat kipeät ja tili kiittää käyttäjää.. Huomenna pitäis vielä lähtee kattelemaan helsingin keskustan kauppoja ja kuluttaa enemmän jalkoja ;) 

Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille ! Yritän postailla mahdollisimman paljon tän reissun aikana, mutta onhan mulla tässä viikkoja aikaa :)

- Ansku

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Minä itse..

Ajattelin nyt sitten tehdä pienen info pläjäyksen ihan vaan minusta itsestäni. Ensimmäissä postauksessa kerroin itsestäni vain muutamalla sanalla..

Eli siis, olen 23 - vuotias kaupanalalla työskentelevä nuorukainen. Asun kouvolassa, ja täällä olen asunut koko ikäni.. Kouvola itsessään ei ole mikään mun mielipaikkani, mutta kun täällä on asunut aina, on vaikeaa myös jättää sitä taakseen. 

Opiskelin peruskoulun jälkeen itselleni Turvallisuusvalvojan ammatin, Kouvolan ammattiopistossa. Silloin suuri haaveeni oli vielä ryhtyä poliisiksi ja sen piti olla unelmieni ammatti. Turvallisuusalan työtehtävissä työskentelin muutaman vuoden, koulun ohella ja hetken valmistumisen jälkeen. Vaikka luonteeni olisi sopiva turvallisuusalalle, en tuntenut sitä omakseni. Nyt sitten ollaan kaupanalalla jo kolmatta vuotta ja myynnin ammattitutkinto suoritettu ja toinen ammatti haettu.

Olen älyttömän touhukas, harvemmin pystyn olemaan useampaa päivää tekemättä mitään. Kokoajan pitäisi olla jotain pientä tekemistä..

Virallista harrastusta minulla ei ole, mutta salilla ja lenkillä tulee käytyä. Tämä kyllä mun osalta jäänyt aika kausiluonteiseksi.. Hehhe....;D

Kodin sisustaminen on mun juttu, tykkään tuoda aikaansaannoksiani esille ja muuttaa kotiani aika ajoin. Innostukseni on tullut selville myös lähimmilleni. Enemmän ostelen kaupasta kotiin kaikkea kun ostaisin itselleni uusia vaatteita. Toki shoppailen itsellenikin myös, mutta harvemmin shoppailu reissulta tullaan kotiin, ilman että olisin ostanut jotain sisustukseen liittyvää. :)

Tässä kuva meidän parvekkeelta, viime syksynä. Kuvassa on muovista tehdyt "jäälyhdyt" lattialle aseteltuina. Niiden sisällä ovat ihan tavalliset öljykynttilät. Nämä ei harmikseni näy ulkopuolelle, mutta ainakin se tuo iloa minulle itselleni. Parvekkeella on syksyisin älyttömän pimeä, enkä ole löytänyt sinne mitään mielestä valoa, niin tein tälläisen ratkaisun.

Siinä jotakin tietoa nyt minusta, ja tietysti hieman sisustusta päivitykseen..

Yritän kovasti päivitellä tätä blogini ulkoasua, mutta en ole vielä oikein oppinut käyttömään tätä.. Pikkuhiljalleen.. 

- Ansku


tiistai 23. syyskuuta 2014

Eteistä ja muuta turinaa..

Hyrr.. Ulkokelit saa tällähetkellä ittensä vaan vetäytymään sohvanpohjalle.

Aivan mahtava huomata kuinka paljon olen lukijoita saanut blogiini, myös silläaikaa kun päivityksiä ei ole tullut. Kiitos siitä ! :)

Viikonpäästä kirjottelen sitte postauksia työreissultani ja hotellin sisustuksesta, niitä seiniä tulee tuijotettua noin neljä viikkoa.. Varmasti tulee paljon myös kierreltyä kauppoja, mutta lupaan tehdä postausta reissustani. Vaikka se ei niinkään kaukana ole, kun täältä Kouvolan suunnalta menen pääkaupunki seudulle, mutta vaihtelua arkeen kuitenkin.

Lupasin edelliskerran laittaa postausta eteisestäni, ja erittäin raastavan vaikeasta keittiöstä. Keittiöä en vieläkään ole kuvannut, mutta eteisestä tuli napsittua kuvat.

Tässä se nyt on, ulko-oven suunnalta kuvattuna. Keskellä paloista tehty peili, josta jo aiemminkin mainitsin, Palapeili on tullut tossa jo ennen meidän muuttoa, joten ei sitä ole viittinyt poiskaan repiä. Toisaalta se tuo kivaa avaruutta eteiseen. :) Peilin alapuolella on tornikaiutin ja molemmissa eteisen päädyissä ikeasta ostetut paperi lamput. Nämä ovat oikeasti pöytävalaisimia, mutta miksipä ne ei tuossakin menisi. :)

Olen monesti pitänyt eteisessä lipastoa, tuon peilin alla, mutta huomatakseni siihen kertyy kamalasti kaikkea ylimäärästä romua, siirsin sen tuulikaapissa olevan peilikaapin sisälle. Kuvaa siitä laitan myöhemmissä postauksissa. Olen yrittänyt monesta eripaikasta kerätä kaiken sellaisen pois, johon voi kertyä romua. Meillä on ollut pahatapa jättää aina tavaroita lojumaan sinne minne sen voi käsistään päästää. :D Nyt kun niitä on mahdollisimman vähän, tavarat on alkanut siirtymään omille paikoilleen. ! Näppärää. ! :D

Peilin oikeassa reunassa näkyy ikean Lack hylly, näitä oli ennen kummallakin puolella peilikuutiota, mutta toinen ei suostunut millään pysymään seinällä. On siis tyydyttävä yhteen. Toisen hyllyn tilalle laitoin taulun, 14€ Juvan ABC :ltä. Siellä on erillinen puoti, jossa on kaikkea sisustus-, ja lahjatavaraa. Suosittelen kaikille käymään, mahtava paikka ! :)

Tässä kuva toisesta suunnasta. Lack hyllyn päällä on kaksi vanhaa lasista "kannua". Yllätys sinällään, mulla kun näitä lasiesineitä on kaikkialla. ! :D Hyllyn alapuolella on sydämen muotoinen sisustusteksti tarra, joka ei oikein enää meinaa pysyä. :( Ja äitini tekemä pajunoksa nippu. Niissä on valotkin, mutta ne ovat palaneet. Pitää hankkia uudet.

Sisustustekstiä löytyy myös hyllyn yläpuolelta. Niitä oli alunalkaen 3 kpl mutta tuo yksi on vain enää jäljellä. En tajua, miten ne ei mulla kestä yhtään. Onko olemassa jotain muuta keinoa saada noi kestämään kun liima/teippi??

Mun alkuperäinen tarkotus oli laittaa sisustusteksit uuteen olohuoneen pöytääkin, mutta sekään ei suostunut kestämään, ei millään.

Eteisessä mulla on mattona ollut aina Vallilaa. Vallilan matot on mun mieleen, silloin kun värit osuvat kohdalleen mun värimaailman kanssa. Vallilan verhotkaan eivät ole hullumpia, varsinkaan paneliverhot. ! :)

Tuossa matto näkyy kokonaisuudessaan. ! Kuvointi taitaa tuossa olla se, joka eniten kiehtoo. :) 

Do What you Love, Love what you Do. 

Hankkimalla kyseisen avain naulakon, säästyin taas siltä että avaimet ei löydy vuoroperään makuuhuoneesta tai olohuoneesta, vaan tuossa ne pysyvät tallessa ja paikallaan. :)

Siinä turinoita eteisestä. Yritän vielä tehdä postausta keittiöstä ennen lähtöäni reissuun, mutta voi olla että jää myöhemmäksikin. 

Koska ulkona on aivan kökkö keli, taidan keskittyä tänään vaan makoilemaan villasukat jalassa viltin alla, juoden mustaherukka teetä ! :)

Hauskaa viikkoa kaikille, ja tervetuloa uudet lukijat ! :) <3

- Ansku

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sunnuntai ja kylpyhuone

Nonii, viikonloppu takana, ja taas kotona. Aamulla kello soi taas niin ajoissa että ajatuskin jo raivostuttaa.. :D

No mutta kuitenkin, aiemmin lupailin kuvaa ja postausta meidän eteisestä ja kylpyhuoneesta, tälläkertaa laitan postauksen vain kylpyhuoneesta, jotta jää vielä aiheita myöhemminkin.. :D

Kylpyhuone ja keittiö on ollut mun suurin haaste tässä asunnossa sisustuksen kannalta. Olen kylpyhuoneen kanssa aina vaan vääntänyt ja vääntänyt ennenkuin nyt vasta löysin sopivan ratkaisun.

Tässä on kuva ovelta. Pesukone on sen takia noin päin, koska se ei mahtunut siihen kuuluvalle paikalle millään. Toimii noinkin. Olen tosissaan kamppaillut tämän kanssa pitkään mutta ratkaisu oli loppupeleissä älyttömän yksinkertainen. SUIHKUVERHO ! Ennen tuota verhoa oli pelkästään sininen suihkuverho.. Ajattelin että se sopisi kylppäriin parhaiten. Näin ei kuitenkaan ollut, ja tuskastelin kylpyhuoneen kanssa paljon.

Lisäsin myös pesukoneen päälle pienen pöytäliinan ja sen päälle korin jossa on meikit ja muut päivittäin tarvittava. Näin helpolla sain kylpyhuoneesta miellyttävän. Vaikka tuntui että kaikki keinot on jo keksitty. Kunpa sama pätisi keittiön kanssa.. Kylpyhuoneen kanssa samassa meillä on wc ja tietysti sauna,. :) Saunassa ei ole tullut paljoa käytyä, pidän enemmän puu lämmitteisistä saunoista.. Talvella tietysti sauna on enemmän kuin tervetullut. Ihana illalla pistää saunapäälle ja mennä rentoutumaan. :)

Laitan jossainvaiheessa myös postausta saunasta, millainnen se on meillä syys ja talviaikaan kun se on käytössä. :)

Tälläistä pientä postausta näin sunnuntai illalle. ! Aika pistää taas kone kiinni, herätyskello päälle ja kömpiä peiton alle kattelee leffaa ! Hyvää yötä :)


-Ansku