tiistai 30. syyskuuta 2014

Hotelli elämää, ja Ikeaa..

Työreissu pukkasi päälle, ja nyt arkipäivät vietetään hotellissa pääkaupunki seudulla viiden viikon ajan. Käytiin hätäsinä heti ensimmäisenä tänään Ikeassa, napsin sieltä muutamia kuvia samalla kun hamstrasin kotiin taas kaikkea... :D


En nyt joka asetelmasta ja huonemallista ottanut kuvaa, ainoastaan näistä muutamasta jotka tosissaan olivat mun mieleeni.

Tän tarkoitus on ilmeisesti ollut pienen asunnon sisustus, ja siksi väritys on valkoinen. Valkoinen avartaa huonetta ja tekee huoneen ilmeestä nätin ja yksinkertaisen. Itse olisin lisännyt huoneeseen hieman muutakin väriä kuten mm. Hiilenharmaata tai ruskeaa. Esimerkiksi sängyn päällä olevat koristetyynyt olisi voinut olla muun väriset. 

Taustalla näkyy verho, joka toimii tilanjakajana ja  jonka taakse oli sitten laitettu naulakkoa ja muuta säilytystavaraa. Näppärä ratkaisu pienempiin asuntoihin mm. yksiöön. 
 

Tässä kuva vielä toisesta suunnasta. 


Tuo sohva oli sellainen, johon rakastuin. Sohva/sänky yhdistelmä on niin pehmeän näköinen, että tekisi mieli käydä vain pitkäkseen. Lisäksi sohvan kankaissa ja tyynyissä on käytetty hillittyjä värisävyjä. Aivan ihana! Tuollaisen kun saisi vielä kulmasohvana tai jonkunlaisena divaanina, olisi sohva enemmänkin kuin loistava :)


Tämä oli tarkoitukseltaan työpaikan tai muun kokoustilan pöydäksi. Pöytä on puolikiiltävää valkoista ja penkit oranssit. Todella pirteä yhdistelmä. Taulu taustalla tuo hieman ulkoilmaa mukaan sisätiloihin ja taululla on myös piristävä vaikutus. Auringon paiste ja kesämaisemat saavat yleensä ihmiset paremmalle tuulelle. Kesäistä ja aurinkoista tunnelmaa luo myös nuo oranssit tuolit. :)

Nyt on jalat kipeät ja tili kiittää käyttäjää.. Huomenna pitäis vielä lähtee kattelemaan helsingin keskustan kauppoja ja kuluttaa enemmän jalkoja ;) 

Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille ! Yritän postailla mahdollisimman paljon tän reissun aikana, mutta onhan mulla tässä viikkoja aikaa :)

- Ansku

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Minä itse..

Ajattelin nyt sitten tehdä pienen info pläjäyksen ihan vaan minusta itsestäni. Ensimmäissä postauksessa kerroin itsestäni vain muutamalla sanalla..

Eli siis, olen 23 - vuotias kaupanalalla työskentelevä nuorukainen. Asun kouvolassa, ja täällä olen asunut koko ikäni.. Kouvola itsessään ei ole mikään mun mielipaikkani, mutta kun täällä on asunut aina, on vaikeaa myös jättää sitä taakseen. 

Opiskelin peruskoulun jälkeen itselleni Turvallisuusvalvojan ammatin, Kouvolan ammattiopistossa. Silloin suuri haaveeni oli vielä ryhtyä poliisiksi ja sen piti olla unelmieni ammatti. Turvallisuusalan työtehtävissä työskentelin muutaman vuoden, koulun ohella ja hetken valmistumisen jälkeen. Vaikka luonteeni olisi sopiva turvallisuusalalle, en tuntenut sitä omakseni. Nyt sitten ollaan kaupanalalla jo kolmatta vuotta ja myynnin ammattitutkinto suoritettu ja toinen ammatti haettu.

Olen älyttömän touhukas, harvemmin pystyn olemaan useampaa päivää tekemättä mitään. Kokoajan pitäisi olla jotain pientä tekemistä..

Virallista harrastusta minulla ei ole, mutta salilla ja lenkillä tulee käytyä. Tämä kyllä mun osalta jäänyt aika kausiluonteiseksi.. Hehhe....;D

Kodin sisustaminen on mun juttu, tykkään tuoda aikaansaannoksiani esille ja muuttaa kotiani aika ajoin. Innostukseni on tullut selville myös lähimmilleni. Enemmän ostelen kaupasta kotiin kaikkea kun ostaisin itselleni uusia vaatteita. Toki shoppailen itsellenikin myös, mutta harvemmin shoppailu reissulta tullaan kotiin, ilman että olisin ostanut jotain sisustukseen liittyvää. :)

Tässä kuva meidän parvekkeelta, viime syksynä. Kuvassa on muovista tehdyt "jäälyhdyt" lattialle aseteltuina. Niiden sisällä ovat ihan tavalliset öljykynttilät. Nämä ei harmikseni näy ulkopuolelle, mutta ainakin se tuo iloa minulle itselleni. Parvekkeella on syksyisin älyttömän pimeä, enkä ole löytänyt sinne mitään mielestä valoa, niin tein tälläisen ratkaisun.

Siinä jotakin tietoa nyt minusta, ja tietysti hieman sisustusta päivitykseen..

Yritän kovasti päivitellä tätä blogini ulkoasua, mutta en ole vielä oikein oppinut käyttömään tätä.. Pikkuhiljalleen.. 

- Ansku


tiistai 23. syyskuuta 2014

Eteistä ja muuta turinaa..

Hyrr.. Ulkokelit saa tällähetkellä ittensä vaan vetäytymään sohvanpohjalle.

Aivan mahtava huomata kuinka paljon olen lukijoita saanut blogiini, myös silläaikaa kun päivityksiä ei ole tullut. Kiitos siitä ! :)

Viikonpäästä kirjottelen sitte postauksia työreissultani ja hotellin sisustuksesta, niitä seiniä tulee tuijotettua noin neljä viikkoa.. Varmasti tulee paljon myös kierreltyä kauppoja, mutta lupaan tehdä postausta reissustani. Vaikka se ei niinkään kaukana ole, kun täältä Kouvolan suunnalta menen pääkaupunki seudulle, mutta vaihtelua arkeen kuitenkin.

Lupasin edelliskerran laittaa postausta eteisestäni, ja erittäin raastavan vaikeasta keittiöstä. Keittiöä en vieläkään ole kuvannut, mutta eteisestä tuli napsittua kuvat.

Tässä se nyt on, ulko-oven suunnalta kuvattuna. Keskellä paloista tehty peili, josta jo aiemminkin mainitsin, Palapeili on tullut tossa jo ennen meidän muuttoa, joten ei sitä ole viittinyt poiskaan repiä. Toisaalta se tuo kivaa avaruutta eteiseen. :) Peilin alapuolella on tornikaiutin ja molemmissa eteisen päädyissä ikeasta ostetut paperi lamput. Nämä ovat oikeasti pöytävalaisimia, mutta miksipä ne ei tuossakin menisi. :)

Olen monesti pitänyt eteisessä lipastoa, tuon peilin alla, mutta huomatakseni siihen kertyy kamalasti kaikkea ylimäärästä romua, siirsin sen tuulikaapissa olevan peilikaapin sisälle. Kuvaa siitä laitan myöhemmissä postauksissa. Olen yrittänyt monesta eripaikasta kerätä kaiken sellaisen pois, johon voi kertyä romua. Meillä on ollut pahatapa jättää aina tavaroita lojumaan sinne minne sen voi käsistään päästää. :D Nyt kun niitä on mahdollisimman vähän, tavarat on alkanut siirtymään omille paikoilleen. ! Näppärää. ! :D

Peilin oikeassa reunassa näkyy ikean Lack hylly, näitä oli ennen kummallakin puolella peilikuutiota, mutta toinen ei suostunut millään pysymään seinällä. On siis tyydyttävä yhteen. Toisen hyllyn tilalle laitoin taulun, 14€ Juvan ABC :ltä. Siellä on erillinen puoti, jossa on kaikkea sisustus-, ja lahjatavaraa. Suosittelen kaikille käymään, mahtava paikka ! :)

Tässä kuva toisesta suunnasta. Lack hyllyn päällä on kaksi vanhaa lasista "kannua". Yllätys sinällään, mulla kun näitä lasiesineitä on kaikkialla. ! :D Hyllyn alapuolella on sydämen muotoinen sisustusteksti tarra, joka ei oikein enää meinaa pysyä. :( Ja äitini tekemä pajunoksa nippu. Niissä on valotkin, mutta ne ovat palaneet. Pitää hankkia uudet.

Sisustustekstiä löytyy myös hyllyn yläpuolelta. Niitä oli alunalkaen 3 kpl mutta tuo yksi on vain enää jäljellä. En tajua, miten ne ei mulla kestä yhtään. Onko olemassa jotain muuta keinoa saada noi kestämään kun liima/teippi??

Mun alkuperäinen tarkotus oli laittaa sisustusteksit uuteen olohuoneen pöytääkin, mutta sekään ei suostunut kestämään, ei millään.

Eteisessä mulla on mattona ollut aina Vallilaa. Vallilan matot on mun mieleen, silloin kun värit osuvat kohdalleen mun värimaailman kanssa. Vallilan verhotkaan eivät ole hullumpia, varsinkaan paneliverhot. ! :)

Tuossa matto näkyy kokonaisuudessaan. ! Kuvointi taitaa tuossa olla se, joka eniten kiehtoo. :) 

Do What you Love, Love what you Do. 

Hankkimalla kyseisen avain naulakon, säästyin taas siltä että avaimet ei löydy vuoroperään makuuhuoneesta tai olohuoneesta, vaan tuossa ne pysyvät tallessa ja paikallaan. :)

Siinä turinoita eteisestä. Yritän vielä tehdä postausta keittiöstä ennen lähtöäni reissuun, mutta voi olla että jää myöhemmäksikin. 

Koska ulkona on aivan kökkö keli, taidan keskittyä tänään vaan makoilemaan villasukat jalassa viltin alla, juoden mustaherukka teetä ! :)

Hauskaa viikkoa kaikille, ja tervetuloa uudet lukijat ! :) <3

- Ansku

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sunnuntai ja kylpyhuone

Nonii, viikonloppu takana, ja taas kotona. Aamulla kello soi taas niin ajoissa että ajatuskin jo raivostuttaa.. :D

No mutta kuitenkin, aiemmin lupailin kuvaa ja postausta meidän eteisestä ja kylpyhuoneesta, tälläkertaa laitan postauksen vain kylpyhuoneesta, jotta jää vielä aiheita myöhemminkin.. :D

Kylpyhuone ja keittiö on ollut mun suurin haaste tässä asunnossa sisustuksen kannalta. Olen kylpyhuoneen kanssa aina vaan vääntänyt ja vääntänyt ennenkuin nyt vasta löysin sopivan ratkaisun.

Tässä on kuva ovelta. Pesukone on sen takia noin päin, koska se ei mahtunut siihen kuuluvalle paikalle millään. Toimii noinkin. Olen tosissaan kamppaillut tämän kanssa pitkään mutta ratkaisu oli loppupeleissä älyttömän yksinkertainen. SUIHKUVERHO ! Ennen tuota verhoa oli pelkästään sininen suihkuverho.. Ajattelin että se sopisi kylppäriin parhaiten. Näin ei kuitenkaan ollut, ja tuskastelin kylpyhuoneen kanssa paljon.

Lisäsin myös pesukoneen päälle pienen pöytäliinan ja sen päälle korin jossa on meikit ja muut päivittäin tarvittava. Näin helpolla sain kylpyhuoneesta miellyttävän. Vaikka tuntui että kaikki keinot on jo keksitty. Kunpa sama pätisi keittiön kanssa.. Kylpyhuoneen kanssa samassa meillä on wc ja tietysti sauna,. :) Saunassa ei ole tullut paljoa käytyä, pidän enemmän puu lämmitteisistä saunoista.. Talvella tietysti sauna on enemmän kuin tervetullut. Ihana illalla pistää saunapäälle ja mennä rentoutumaan. :)

Laitan jossainvaiheessa myös postausta saunasta, millainnen se on meillä syys ja talviaikaan kun se on käytössä. :)

Tälläistä pientä postausta näin sunnuntai illalle. ! Aika pistää taas kone kiinni, herätyskello päälle ja kömpiä peiton alle kattelee leffaa ! Hyvää yötä :)


-Ansku

lauantai 6. syyskuuta 2014

Viikonloppu ja mökkeilyä..

Viikonloppu, ja sisustus jutut jäänyt tältä viikonlopulta. Tultiin ystävien kanssa viettämään kesän viimeistä viikonloppua mökille.. Villasukat, huppari ja takkatuli on tän viikonlopun juttu. Tietysti ystävät myös. Kohta tulee taas pitkä väli, kun mökille ei oikein pääse lähtemään.

Vaikka aurinko paistaakin täydeltä taivaalta on ulkona silti inhottava viima. 

Äsken grillailtiin ja kohta pitäis mennä vielä kokeilemaan onnistuuko kalastus vielä pienen tauon jälkeen. ;) Koirat nauttii täydestä sydämestään vapaalla olostaan ja rauhasta. Kaupungissa sitä rauhaa ikävöi aina yks jos sun toinenkin :)

Yritin koirasta nappasta kuvaa myös tänne, mutta se inhoo kuvattavana olemista. Aina lähtee karkuun tai kääntyy pois. Pönttö :')


 Sain mä siitä jopa puolikkaan kuvan otettua. ! :D
Ruokalepoa eli blogin ulkoasun muokkausta sekä mökkipäivitystä. ! :D 
Kuukauden päästä lähen työreissulle kuukaudeksi, joten kuvat taitaa painottua aikalailla hotellin seiniin ! :D Pyrin myös muistamaan napsia kuvia kaupoista, ja niistä mitkä ovat mun unelmia sisustuksen kannalta. 
Tänään tuli kyllä käytyä Mikkelin keskustassa,  mutta mukaan tarttui vaan farkut itselleni.
Outoa sinällään, koska aina ostan ensimmäisenä kotiin kaikkea ja sitten vasta itselleni.

Mökkiturinoita ja muita kerrakseen, hyvää viikonloppua kaikille! 

Kiitoksia uusille lukijoille, kommentteja otan myös mielellään vastaan, jotta voin myös parantaa tätä mun amatööri bloggaamista ! :) 

- Ansku

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Makuuhuone ja syystunnelmaa

Taas on yks näitä päiviä kun kynttilät, herkut ja viltti on mun päivän sana. Tosin juuri vasta kotiuduin töistä kotiin, kaupan kautta hurjamäärä herkkuja ja kynttilät palamaan. Sohvalle käpertymään ja telkkarista lempi sarjat auki. Ai että. On se kyllä ihme miten tää pimeys saa ihmisen niinsanotusti tunnelmoimaan ja viihtymään kotona paljon paremmin. Vai onko sitä sitten tulossa vanhaksi.. Hehheh..

Tosiaan, vihdoin sain kuvat koneelle, jotta tulee selkeämpää kuvaa mitä makuuhuoneesta olen puhunut.


Tässä ovelta otettu kuva, sängyn petaus ei nyt ole mikään parhain, mutta kuitenkin.. Vaaleat paneliverhot tekee ihmeitä makuuhuoneessa. Huoneesta tuli tunnelmallisempi, ja jotenkin tilavampi. Tätä ennen mulla oli hiilenharmaat sivuverhot tuossa, oli nekin kyllä kivat, mutta jotenkin enemmän talven juttu. Sängyn yläpuolella on tuo mainitsemani "prinsessaverho" sekin kyllä vähän miten sattuu. Mutta ihan kiva.

Telkkari komeilee seinällä pelkän seinätelineen avulla, mä en jotenkin tykkää yhtään tv - tasoista makuuhuoneessa, siksi tälläinen ratkaisu. Huonoa siinä on se, että telkkaria ei makkarissa voi siirtää paikasta toiseen, kun se on kiinnitetty seinään. Ei viitsisi joka seinään porailla reikiä ja taas paikkailla niitä, kun kerran vuokra- asunnossa asutaan. Telkkarin molemmin puolin on Ikeasta hankitut Lack hyllyt. Niissä oli ennen kummassakin ikeasta ostetut yövalot, mutta siirsin ne eteiseen.

Edellisessä postauksessa näytin tapetit, jotka siis sijaitsevat samalla seinällä jossa tuo valo on. :) Hankala ottaa joka kulmasta kuvaa.. Oikeassa kulmassa näkyy myös se kukka, jota olen myös linkittänyt aiempiin postauksiini. :)

Mattoina mulla on ruskea kapea nukkamatto ja lisäksi harmaa lehtikuvioitu matto.

Tässä kuvassa pääsee mattokin esille enemmän. Mulla on aikapaljon tässä asunnossa tuota lehtikuviointia. Olohuoneen seinässä paloista koottu sisustus tarra joka sekin lehtikuvioitu, olohuoneen sohvan tyynyt, lehtikuvioidut. Makuuhuoneen verhot, lehtikuvioidut ja myös muutama lyhty.

Tässä taas hieman turinoita makuuhuoneesta. Enskerralla voisin laittaa postausta eteisestä sekä meidän kylpyhuoneesta/wc:stä. Joka sattuu olemaan yks vaikeimpia sisustus kohteita tässä asunnossa.

Tässä vielä tunnelma kuvaa mun syys koti-illasta. :)

- Ansku

maanantai 1. syyskuuta 2014

Maanantai päivitystä.

Moikka ! :)

Vähän jäi tuo päivittely viimeviikolta. Kauhea väsymys ja hirveästi hommaa oli koko loppuviikko.. 

Vaikka piti nyt tehdä päivitystä mun makuuhuoneesta ja sen sisällöstä niin puhelin on sen verran jumissa, etten saa kuvia ladattua koneelle. Joten hyödynnän vanhoja kuvia, joita jo aiemmin latailin koneelle. 

Tämä on makuuhuoneen uusinta keksintöä, nyt se näyttää hieman yksitoikkoiselta, koska se roikkuu yksinään tossa kaapin kulmassa, mutta lopputulos oli kuitenkin tälläinen

Kukka tuo paljon näkyvyyttä valoköynnökselle. Köynnöksen ideana on tuoda lämmintä valoa makuuhuoneeseen, ja lisää valkoista sävyä. Köynnös on tehty verhosta johon on kieputettu sisävalosarja, lämmin valkoinen ja lisäksi myös hopea helminauha. Idea saatu äidiltä. Kuten moni muukin. :)

Tämän kuvan olen jo kerran aiemmin lisännyt, mutta tämä siis myös makuuhuoneesta. Molemminpuolin sänkyä yöpöytänä toimii tuollaiset valkoiset kuutiot, toisellapuolella ikeasta ostettu pöytävalaisin, lämminvalkoinen sävyllä sekin. Harvemmin käytän sängyssäni päiväpeittoa, musta on kiva kun lakanat jotka sopii sisustukseen näkyy ja tuo kokonaisuutta esille. Kuitenkin pedattuna :) Sänky on aina siis sen näköinen että sinne haluaisi vaan jäädä makaamaan. :) 
Sängyn yläpuolella on "prinsessa" verho, ajattelin kokeilla miten se toimii tälläisessa sisustuksessa ja kyllä se on siinä sitten pysynytkin. Kokonaiskuvaa heti kun saan lisättyä kuvat. 
Useimmiten makuuhuoneessa käytän paneliverhoja, niitä on kiva yhdistellä ja huomata miten verhot muuttaa kokonaiskuvaa. 
Makuuhuoneen tapetit näyttävät tältä. Ihanan hillityt värit ja kuviointi ei häiritse. Ensin olin valitsemassa samalla kuvioinnilla mutta tummanharmaa / musta värityksellä. Onneksi tultiin tähän lopputulokseen. En ole raaskinut yhtään naulaa laittaa seinään, saati mitään tauluja. Tapetti on ollut koskematon jo 3 vuotta.. Eiköhän siinä pian kuitenkin komeile peili / taulu tai joku muu seinäkoriste. 

Siinä vähän meidän makuuhuonetta. Harmittaa nyt nuo kuvat mitä en saanut ladattua, mutta ensikerralla sitten. :) Hieman parempaa kokonaiskuvaa makuuhuoneesta. Lisäksi voisin kyllä jotain postausta laittaa unelmien kodista ja malleista joita haluaisin omassa kodissani toteuttaa..

Yritän myös saada tätä blogin ulkoasua hiottua, mutta hetki menee opetellessa. Kiva myös huomata että ilman hurjempaa mainostusta, blogini on saanut lukijoita jo jonkun verran. Kiitos siitä ! :)
Mutta hyvää alkanutta viikkoa kaikille ! :) 
-Ansku